Kesäkuu Juustoportin leipäjuusto

Juhannusjuhlat ja Juustoportin leipäjuusto
Juustoportin leipäjuuston tarina alkaa vuodesta 1965, kun Keski-Kasarin tilalle hankittiin Friisiläishieho Isabella. Uuden lehmärodun edustaja oli ensimmäinen laatuaan koko Pohjanmaalla. Musta-valkoinen Isabella aiheutti ihmetystä ja ihastusta Isabellan tuottaessa runsaasti hyvälaatuista maitoa. Maito sopi erityisen hyvin leipäjuuston valmistukseen, jota tilan tuvassa valmistettiin. Aamulla lypsetystä maidosta tehdyt leipäjuustot olivat illalla kaupan hyllyllä.

Leipäjuustoa on valmistettu samaa reseptiä vaalien yli vuosikymmenten, vaikka vuonna 1989 leipäjuuston valmistus siirtyikin tilan tuvasta Juustoportin vasta valmistuneisiin tehdastiloihin ja nykyisin leipäjuuston valmistuksesta vastaa jo kolmas sukupolvi.

Juuston keittoa

Hyvään ja maukkaaseen leipäjuustoon tarvitaan korkealaatuista, lähitiloilta kerättyä maitoa. Juuston valmistus vaatii tarkkuutta ja tuntemusta, sillä jokainen padallinen on omanlaisensa.

 

 

Juustojen matka jatkuu läpi paistouunien, jolloin juustot saavat kauniin, ruskeapilkkuisen ulkonäkönsä. Juustot jäähdytetään heti paiston jälkeen, jonka jälkeen ne ovat valmiita siirtymään pakkaamoon.

 

 

Leipäjuusto-osastolla työskentelevä Meri tuli Juustoportille töihin keväällä 2012. Vuosien vieriessä kesätyöstä alkanut työsuhde on vakiintunut pysyväksi. Työskentely leipäjuustolan pakkaamossa on Merin mielestä monipuolista, jatkuvasti kehittyvää ja joskus jopa haastavaakin. Leipäjuustoherkkua miettiessä mieleen tulee erikoisin tapa; ”No ruisleivän päälle leipäjuustoa ja sinappia!” Mutta parhaimmillaan leipäjuusto on sellaisenaan, lakkahillon kanssa -ehdottomasti.

 

Leipäjuustoa valmistuu tänäkin vuonna juhannuksen herkutteluun tuhansia kiloja. Ja miksikäs ei, sillä leipäjuusto on kelpo juusto sellaisenaan, passeli salaateissa ja tuo maukkautta lämpimiin ruokiin.

 

 

Juustoportin Leipäjuusto Original voitti maustamattomien tuorejuustojen sarjan SJY:n järjestämässä laatukilpailuissa syksyllä 2016.

 

 

 

Marko Ahola esittelemässä juustoja Citymarketissa Lahdessa

Juustoportin leipäjuustolle ohjeen antaa Marko Ahola. Marko on työskennellyt Juustoportin juustojen parissa kohta vuosikymmenen, esitellen niitä kauppojen konsulenttipäivillä.

Täytetyt tortillawrapit
Tarvitset:  Tuoretta kurkkua, tomaattia ja sipulia kuutioituna, raikasta ja rapeaa salaattia, ranskankermaa, ananassalsaa ja chilimajoneesia, naudanjauhelihaa, pekonia, sipulia ja valkosipulia, suolaa ja pippuria, Juustoportin leipäjuustoa, Juustoportin kirnuvoita paistoon

Pilko kurkku, tomaatit ja sipuli, haluamasi kokoisiksi kuutioiksi ja laita tarjoilukippoihin. Hienonna valkosipuli jauhelihaa varten. Pese ja valuta salaatti, jonka pilkot tai revit sopivan kokoiseksi ja laita tarjoiluastiaan. Laita ranskankermaa, salsaa ja chilimajoneesia tarjoilukippoihin. Paista jauheliha ja pekonia kuumalla pannulla kypsäksi samalla lisäten hienonnettu valkosipuli ja sipuli. Mausta makusi mukaan. Valmistele kaikki täyteaineet valmiiksi pöytään ja paista leipäjuusto juuri ennen tarjoilua. Paista leipäjuusto paisto-ohjeen mukaan ja nosta pienelle leikkuulaudalle. Leikkaa sopivan kokoiset palat täytteeksi.

Täytetyt tortillawrapit

Wrapin täyttö: Lämmitetylle tortillalle levitä ranskankermaa ja salsaa isosti. Aseta täytteet tortilla yläreunaan sopiva määrä ja mausta chilimajoneesilla. Nosta tortillan alareuna täytteiden päälle ja sen jälkeen taita oikea sekä vasen reuna päälle. Käännä valmis wrap täytteet itseesi päin ja nauti oikein maittavasta herkusta

Leipäjuuston paisto-ohje pannulla: Leipäjuuston paistoon on hyvä valita pinnoitettu pannu. Kuumenna pannu kuumaksi ja lisää pieni nokare kirnuvoita pannuun. Paista leipäjuusto isona palana, niin saat kauniin paistopinnan, lisää makua ja leipäjuusto pitää muotonsa. Alenna paistolämpötilaa, ettei juusto pala. Pannulla paiston merkittävin etu on, ettei leipäjuustosta erotu heraa paiston aikana. Mikrossa tai uunissa näin aina käy. Suolaisiin ruokiin käytettäessä mausta paistettu leipäjuusto suolalla, pippurilla, grillimausteella tai muulla haluamasi tavalla.